torstai 30. toukokuuta 2013

Viherkasveja

 Suunnitelmissa on ollut tehdä kukkia niin sisälle kuin puuharhaankin lisää. Tein tilauksen Dolorekseen ja sieltä tuli mm. tällainen määrä tarvikkeita (=viheraskartelupussi I). Pussista löytyi kaikki mämä muoviset kasvinosat. Suurimmat olivat pituudeltaan n. 17 cm pitkiä ja lyhimmät noin 5 cm.
Otin käsittelyyn ensin kuvassa vasemmalla olevan noin kuusisenttisen tuuhean kasvin Leikkasin sen saksilla puolesta välistä poikki, jolloin alempaan kappaleeseen jäi kolme lehteä ja ylempään 6 lehteä. Kumpaankin jäi lisäksi piikkimäisiä lehtiä. Leikkelin isot lehdet liuskaisiksi ja sain ne näin kevyemmän näköisiksi.
 Sitten maalasin akryylimaalilla lehtiin vähän suonia. Lehdistä tuli heti elävämmän näköiset.
Ruukut ovat myös Doloreksesta: pieniä saviruukkuja, joissa on myös lautaset. Tuunasin niitä vähän vihreällä ja ruskealla akryylimaalilla. Sain yhdestä kasvista syntymään kaksi uutta viherkasvia varsin lyhyessä ajassa. Jatkan toisena päivänä muiden kasvimateriaalien kanssa. Katsotaan, mitä saan syntymään.

1 kommentti:

  1. Hei, vau, tuohan on hyvä idea leikata vielä lehdet ja maalata!Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista